VAROITUS!!!
Tekstissä on kuva (aivan viimeisenä, tekstin jälkeen) kasvaimesta ja kuvassa näkyy myös jonkin verran verta, jos tälläiset kuvat tekevät pahaa, älä selaa aivan loppuun asti
Vaikka nyt ollaan pääosin frettiblogissa, halusin kirjoittaa tänne meidän koiramme tarinan hemangiosarkooman toteamisesta, leikkauksesta ja lopetuksesta. Itse kun etsin suomenkielisiä tekstejä aiheesta kun koiramme sairastui, niitä löytyi vain hyvinhyvin vähän. Nyt googlettamalla löytyi muutama juttu enemmän kuin aikaisemmin, mutta siltikin niitä on vain muutama, ehkäpä 4-5 pidempää ja asiallista tekstiä suomeksi.
Hemangiosarkoomasta yleisesti:
Hemangiosarkooma on siis kasvaintyyppi, joka yleensä tekee paljon verisuonia ja ruokkii niillä itseään. Se myös leviää helposti ja nopeasti elimistössä.
Hemangiosarkooma voi esiintyä iholla, ihon alla tai sisäelimissä. Monesti ne havaitaan vasta, kun kasvain repeää ja eläin kuolee verenhukkaan tai kasvain kasvaa niin isoksi että vaikeuttaa esim. hengittämistä.
Hemangiosarkooma on aina pahanlaatuinen ja eläin tulee menehtymään siihen aina.
Hemangiosarkooman toteamisen jälkeen koiralla on noin muutamia kuukausia elinaikaa, tavallisesti korkeintaan 6kk. Se tekee myös hyvin usein etäpesäkkeitä ja uusiutumisriksi on korkea.
Labradorinnoutajan hemangiosarkooma -munuaisessa
Kelataan taakse päin.. Vuoteen 2017 ja jonnekin alkukevääseen, maalis- tai huhtikuuhun. Koira oli silloin n. 7v. 10kk.
Koiralla esim. ovenpielien, lattian tai joidenkin esineiden nuoleminen voi kieliä joko närästyksestä tai refluksista.
Huomasin kun koira alkoi nuolla usein kahvakuulaa jota säilytettiin eteisessä. Koira ei koskaan nuollut mitään muuta kuin sitä kahvakuulan kahvaa. Tämän seikan takia en osannut epäillä koiralla närästystä (jos olisin osannut, se olisi ollut ensimmäinen merkki hemangiosarkoomasta). Ajattelin että koira nuolee kahvakuulan kahvaa siksi, että siihen on jäänyt ihmisen hikeä ja suolaa iholta ja tämä maistuu tai tuoksuu koiran mielestä hyvältä.
Koiran kahvakuulan nuoleminen tuli ja meni, joskus saattoi mennä viikkoja ettei se nuollut sitä lainkaan, joskus meni viikkoja niin että se nuoli sitä päivittäin. Tämän takia en pitänyt sitä vakavana oireena. Ajattelin sen oleva joku hassu tapa tai päähpinttymä
Elämä eteni, koira voi hyvin, jaksoi lenkeillä, ui kesällä ja oli terve, reipas ja hössöttävä itsensä, niin reipas kuin ikinuori labbis olla ja voi :) ei siis ollut syytä epäillä sen sairastavan mitään.
Loppusyksyllä syys-lokakuun vaihteessa huomasin että koira alkoi juoda tavallista enemmän, tämä koira oli aina ollut sellainen että ei ole juonut paljon, joten kun koira alkoi "ravata vähänväliä" (3-5 krt/pv) juomakupilla ja joi kerralla puolet kupista, tajusin että nyt ei ole kaikki hyvin. Tätä juomista ja koiran vointia seurasin 2-3vrk:tta, koska mitää muita oireita ei ollut ja koira oli pirteä, en rynnännyt ambulanssinopeudella eläinlääkäriin.
Ihan ensimmäisenä epäilyksensä oli itselläni pikaisten googlettelujen tuloksena; diabetes. Näin lääkärikin arveli kun soitin luottoeläinlääkärille ja varasin ajan. Ajan saimme muutaman päivän päähän.
Eläinlääkäriäaikaa odotellessa koirakin oli rauhoittunut juomisen suhteen sille itselleen normaaliin määriin, eli n. Kerran päivässä (lisäksi ruoan mukana vettä 2*vrk).
Menimme lääkärille, otettiin verikokeet ja niissä ei ollut mitään häikkää sokeriarvoissa, eikä muussakaan. Lääkäri tutki koiraa tunnustelmalla vatsaa, imusolmukkeita ja kuuntelemalla keuhkoja ja vatsaa ja kaikkea mitä nyt perustarkistuksiin kuuluu. Mitään erikoista ei löytynt. Palasimme siis kotiin ohjeena tarkkailla koiraa ja ottaa heti yhteyttä jos jokin muuttuu.
Reilun kuukauden kuluttua alkoi omituiset oireet, koira kyllä söi hyvällä halulla (kuten vain aina ahne labbis nyt voi, kuppi on tyhjä noin nanosekunnissa :D) mutta alkoi oksentaa n. 6-8h syömisen jälkeen.
Jos oksennus olisi tullut 5-30min kuluttua syömisestä, olisin osannut epäillä tukosta suolistossa, mutta oireet tulivat tosiaan aina tuntien päästä. Aloinkin laittamaan kellonaikoja ylös, jolloin koira sai ruokansa ja mihin aikaan oksensi. Tätä seurasimme pari päivää (mittailin koiran lämpöä ja seurasin ikenien väriä, ihan varalta, mitään kummallista niissä ei ollut). Koska oksentelu jatkui, soitin kolmantena päivänä eläinlääkärille ja saimmekin ajan heti seuraavalle päivälle.
Nyt eläinlääkäri löysi ihan tunnustelemalla vatsasta jonkin patin.. Sydämeni jätti lyönnin välistä.
Seuraavaksi koira röntgeniin.. Möykky oli siellä elimissä edelleen, mutta kuvasta ei saanut kunnolla selvää, onko se pernassa vai munuaisissa. Se oli kuitenkin selvää, että suolitukos se ei ole. Eläinkääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa, joko koira leikataan ja katsotaan mitä vatsassa on, tai koira saa elää elämäänsä happosalpaajan kanssa, joka toivottavasti auttaa oksenteluun ja annamme koiran jatkaa elämää niin kauan kuin se on mahdollista.
Päädyimme leikkaukseen, ajan saimme kahden päivän päähän. Saimme koiralle kotiin mukaan kipulääkityksen ja happosalpaajat. Happosalpaajat lopettivatkin oksentelun täysin. Koira oli taas kaikinpuolin oma itsensä.
Koira leikattiin 22.11. 2017.
Kasvaimen oli epäilty olevan pernassa, mutta kun koira oli leikkauspöydällä ja vatsa avattiin, paljastui että se oli munuaisessa.
Koiran vasen munuainen poistettiin ja sen mukana siis noin aikuisen naisen nyrkin kokoinen kasvain. Ongelmana leikkauksessa oli, että kasvain oli tehnyt itsestään useita verisuonia joilla se ruokki itseään. Meidän koiran tapauksessa kolme verisuonta oli suoraan kiinni aortassa, siis sydämeen vievässä isossa verisuonessa :O. Onneksi ne saatiin pitkän ja vaativan leikkauksen jälkeen kuitenkin irti ja koiran vatsa voitiin sulkea. Ikinä emme ole pelännyt niin paljon, kuin odottaessa sen 2,5h mitä se leikkaus kesti.. :/
Koira heräsi hyvin, oli tarkkailussa 4-5h ja saimme sitten saimme lähteä kotiin. Kotona minä nukuin koiran kanssa 3 ekaa yötä olohuoneessa patjalla lattialla ja mies toisen koiramme kanssa makuuhuoneesa. Sen jälkeenkin koirat nukkuivat eri puolilla koiraporttia, ettei pentukoiramme olisi mennyt esim. Öisin nukkumaan leikkaushaavaa vasten tms.
28.11. 2017 saimme patologin lausunnon kasvaimesta. Onneksi eläinlääkäri oli osannut varoittaa meitä "Nämä kasvaimet ovat usein pahanlaatuisia". Tiesimme siis ainakin jollain tasolla varautua, vaikka se silti oli shokki.
"Tähän kasvaintyyyppiin liittyy paikallinen uusimisriski ja korkea etäpesäkeriski". Nyt tiesimme että yhteisestä ajastamme oli alkanut jatkoaika.
Haava parani, koira parani, kaikki oli hyvin <3.
Koira söi leikkauksen jälkeen ruokaa joka on tarkoitettu munuaissairaille koirille, koska koiralla oli nyt jäljellä enää yksi munuainen. Onneksi yhden munuaisen kanssa voi elää aivan hyvää elämää :) Munuaisarvoja käytiin mittauttamassa alkuun 2kk välein.
Huhtikuun aivan lopussa 28.4.2018 huomasimme että koira alkoi hiipua ja vaikutti kivuliaalta, onneksi meillä oli kotona kipulääkettä jota saatoimme antaa heti, aloitimme siis eläinlääkärin puhelinkonsultaation perustella kipulääkityksen. Ja varasimme jo ajan lopetukseen 2.5. Silloin vielä näytti siltä, että kipulääkkeet tehoavat hyvin ja niillä mennään sinne asti mainiosti.
29.4 oli vielä ok päivä, koira ei läähättänyt tai näyttänyt kivuliaalta, mutta ei enää jaksanut touhuta vaikka kävi pissailla ja söi normaalisti. Iltaa kohti kipu lisääntyi ja annoin lääkettä hieman lisää. Koira rauhoittui selvästi, mutta oli yöllä pari kertaa levoton ja hieman kivulias. Kävi jo silloin mielessä, "noinkohan tässä selvitään 2.5 asti...". Pelotti ja itketti
30.4 Aamulla koiran tilanne rauhalliselta, ei ollut kivulias ja ruoka maistui, annoin annoksen kipulääkettä ja lähdin töihin (onneksi vain 3h:n lyhyt keikkaduuni). Palattuani kotiin koira oli erittäin kivulias, läähätti ja asentoa vaihtaessaan vinkaisi kivusta vaikka oli saanut kunnon lääkkeet vain sen 3h aikasemmin. Näki että koiraan sattui..
Sydän murtui..Teki pahaa, annoin vielä annoksen kipulääkettä, enää ei olisi väliä vaikka lääkettä olisi hieman liikaakin, nyt oli aika...
Luottoeläinlääkärimme ei ollut tavoitettavissa tiesimme sen, mutta ihana paikallinen eläinlääkäri jousti ja otti meidät yliajalla vastaan. Kuten hän sanoi "yksikään eläin saa kärsiä, tulkaa tänne niin saatellaan hänet matkaan".
Hieman vajaa 6kk saimme hyvää, ihanaa aikaa rakkaan karvakaverit kanssa <3
30.4.2018 koira nukutettiin ikiuneen minun ja avomiehen syliin,
hyvää matkaa rakas <3.
Kaiken kaikkiaan, meillä kasvaimen kanssa meni kaikki niin hyvin kuin sen kanssa voi mennä, leikkaus antoi meille lisäaikaa juuri sen verran mitä sillä oli odotettavissa. Koiran loppu oli nopea, mutta oikeastaan parempi niin, itselle ei jäänyt epäselväksi että koira tarvii lopettaa, nyt.
Se on se usein vaikein tehtävä, kun koira voi vain vähän huonosti, ja pitää miettiä koska on se oikea aika, kuinka kauan voi "katsella ja odotella". Tässä tapauksessa se viimeinen päätös oli kuitenkin varsin helppo, muuta ei ollut yksinkertaisesti tehtävissä ja olimmehan osanneet varautua siihen.
Iso kaipaus ja ihanat muistot jäi. Tätäkin kirjoittaessani valuu kyynelet poskilla, vielä ei ole haavat arpeutuneet <3.
Tähän loppuun vielä se kuva kasvaimesta:
Tuo pienempi pallo kuvan yläosassa on munuainen, alempana oleva isompi möykky on kasvain. Kasvain oli minun nyrkin kokoinen.
