24.6.2019

Kuulumisia

Hei! Taas on vierähtänyt hieman pidempään viime postauksesta.
Täällä ei ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, Viima kasvaa koko ajan hurjaa vauhtia ja me palvelijat koetamme pysyä perässä siinä ruokamäärässä jonka tuo pikkupeto ahmii ❤.  Esimerkki eiliseltä; aamupalaksi hiiri, välipalaksi päivällä kolme jauhelihapullaa ja kananmunan keltuainen sekä iltapalaksi kolme kanankaulaa (näistä oli seuraavana aamuna vielä hieman jäljellä kyllä).

Kun Milo kävi täällä leikkimässä ja saimme niitä oluthiivaa ja merilevää, mietin hieman että huomaako Viima lisäravinteiden maun Ruoassa ja alkaa mahdollisesti nirsoilla? huoli oli täysin turha, ruoka on mennyt vallan mainiosti alas lisäravinteiden kera :)


 Jokainen lapsen huoltaja/ vanhempi tai lasten kanssa paljon tekemisissä oleva tietää, miten "ihanaa" on astua esim. Legopalikan, tai barbin kengän päälle.. Eikös?
Arvatkaapa mikä on frettiperheiden vastine tälle... 😂😁.

Kanan kaulanikama.
Tuo tuntuu melko "mukavalta" paljaan jalan alla aamuisin :D.
Onneksi, nyttemmin kun Viiman kaikki hampaat ovat vaihtuneet, luiden syönti on lisääntynyt ja parantunut huomattavasti. Aiemmin häkistä löytyi aina tuollaisia 3-7 nikaman pätkiä aamusin. Nykyään ruoasta on jäljellä muutama yksittäinen nikama häkissä, jos niitäkään, eli kaikki syödään <3

Ihmettelin joskus miksi monet ovat maininneet ostaneensa sellaisen metalliraapan rautakaupasta, jota käytetään esim. Tapetin poistoon. Moni kertoi blogeissaan käyttävänsä sitä kakan irrottamiseen lattiasta. Ihmettelin että "kai ne kakat nyt lähtee pyyhkimälläkin".
No tuota... Totesin että ei lähde 😖😤😮
 Kun olin yksi aamu käyttänyt 3 kakan siivoamiseen 20min ja hermot meni sinä aikana monta kertaa, aloin ymmärtää sen metallilastan tarkoituksen :D



Ulkoilusta Viima pitää kovasti, melkein joka päivä käymmekin lyhyen ulkoilun, n.10-15min. Vielä olemme ulkoilulla pysyneet ihan omasssa pihapiirissä, mutta pikkuhiljaa olemme alkaneet laajentaa ympäristöä ja pari kertaa olemme käyneet kurkkimassa mm. Naapurin koiraa aidan takaa, turvallisesti sylistä.

Kuumina päivinä meillä on selvitty hyvin, koska sisällä on ilmalämpöpumppu, se pitää sisätilat viileinä. Ulkona olemme käyneet hellepäivinä myös, sisään tullaan heti jos fretti vaikuttaa reagoivan kuumuuteen.

Valjaiden kokoa on saanut säätää suuremmalle joka viikko, tuo peto kasvaa niin hämmentävän nopeasti. Kuka varasti sen pikkuisen karvapallon joka muutti meille neljä viikkoa sitten :O joku vaihtoi sen isoon näätää :D ?

Vielä on kaksi päivää aikaa!!
Nimittäin osallistua tähän päärynäeläimen pentupakettiarvontaan!
Itse tietysti osallistuin ja nyt odotellaan olisiko onnetar suosiollinen meille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti