16.10.2019

Kuulumisia

Viimeksi kerroinkin jo, että eteisen vessaalaatikko ollaan pikkuhiljaa hyväksymässä käyttöön. Tämä jatkuu edelleen, onneksi :D. Hutikakkoja/pissoja tulee vielä ehkä kerran päivässä, mutta suurin osa osuu kuitenkin laatikkoon asti jo, mahtavaa :).

Myös eteisen ja makuuhuoneen erottava "portti" on toiminut, pelkäsin hieman että Viima oppisi ajan kanssa menemään siitä yli, muta onneksi ei. Tosin poika painaa sen verran, että voi olla että pepun paino vähän rajoittaa kiipelyä :D.






Haimme viikonloppuna kotiin satsin hiiriä ja kanin. Kanilla oli kyllä pää, toisin kun kuvasta voisi päätellä :D.
Hiiret pääsivät suoraan pakastimeen ja kani päätyi odottelemaan sulamista jääkaappiin.
Yllättävän kauan tuollainen 1,5kg kani sulaa 😲. Kani otettiin pakastimesta pois sunnuntaina noin klo 14 ja aika tasan kaksi vuorokautta myöhemmin aloin sitä leikellä. Yllätys tuli, kun otin sisäelimiä pois, osa suolistosta oli vielä kohmeisia/jäisiä.

Kanin paloittelu sujui nyt jo melko hyvin, tällä kertaa tajusin säästää myös keuhkot, jotka viimeksi menivät valitettavasti roskiin :/. Samoin kuin tällä kertaa avasin kallon ja niin ollen myös aivot tuli hyödynnettyä :).  Tämä on se mistä mä pidän, ettei eläimestä mene mitään hukkaan.

Korvat, ja käpälät menivät pakastimeen ja niitä käytettään Viimalle leluina. Yksi lelu kestää sen 2-3 päivää, kunnes alkaa haista tai tulee syödyksi :D. Kuivattaahan näitä voisi myös, kuten esim. Päärynäeläin on tehnyt.
Meillä kun ei ole kuivuria, ja nuo tarvitsevat kuulemma kuivuakseen jopa 10h kuivatuksen tai yli... Niin en lähtenyt siihen hommaan tavallisen uunin kanssa. Joten meidän käpälät menevät roskiin kun alkavat haista :D.

Turkin irrotin myös pupulta ja se on nyt pakastimessa odottamassa, loppuviikon aikana ajattelin koettaa rasvaparkitusta Tälläisella ohjeella. Tämän pitäisi olla melko frettiystävällinenkin, vaikka herra nahkaa vähän maistelisi. Raaka-aineina tuossa parkituksessa käytetään vain ruokaöljyä, kananmunaa ja mäntysuopaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti